SaPKo on solminut jatkosopimuksen puolustaja Olli Heiskasen kanssa kaudelle 2026–2027. SaPKon omalle kasvatille tuleva kausi on kolmas edustusjoukkueessa.
Heiskanen on kehittynyt viimeisten kausien aikana isoin harppauksin. Viime kaudella hän teki puolustajalle kovat tehopisteet – 32 otteluun 13+17=30 pistettä – ja nousi sarjan parhaiden puolustajien joukkoon.
”Loistavaa että yhteistyö Brädin kanssa jatkuu. Hän on luontainen peluri joka näkee pelin todella hyvin ja pystyy tekemään luovia ratkaisuja kiekolla. Viime kausi oli todella vahva ja Brädi nousi Suomi-sarjan kärkipuolustajien joukkoon – potentiaalia löytyy vieläkin ottaa isoja steppejä eteenpäin. Tärkeä jatkosopimus!” – Joonas Toivanen, päävalmentaja
”Heiskanen on kehittynyt viimeisten kausien aikana isoin harppauksin ja oli viime kaudella yksi sarjan parhaista puolustajista. Tämä on meille tärkeä jatkosopimus ja tuo mukanaan oikeanlaista jatkuvuutta joukkueeseen. Heiskanen oli jo viime kaudella taitavana kiekollisena puolustajana iso osa ylivoimapeliämme ja uskon että hän kehittyy roolissaan entisestään. Hienoa että yhteistyömme saa jatkoa.” – Sampsa Jakonen, urheilutoimenjohtaja