OttelukoosteSaPKo - Jokipojat

SaPKo otti kotona tärkeät kolme pistettä Jokipoikien kustannuksella. Kotijoukkue hallitsi ja johti ensimmäisen erän jälkeen peräti kolmella, mutta Jokipojat kirivät pelin miltei tasoihin. Pässilauma pyristeli kumminkin voittoon numeroin 4-3.

Jukureiden valmennus tuli katsomaan SaPKon ottelua, grillin kautta.
Peli käyntiin.
Ottelun alku oli erittäin fyysinen.
Ärjypaita pyristeli Jaakko Lantan ja linjatuomarin välistä pois.
Ensimmäisessä erässä nähtiin hurja määrä rangaistuksia.
Niklas Salo vei kotijoukkueen ylivoimalla jo kahden maalin johtoon.
Päätuomari Timo Ruuska hiljenti Jouni Variksen.
Joona Monto tinttasi kotijoukkueen jo kolmen maalin johtoon, kun ensimmäistä erää oli kaksi sekunttia pelaamatta.
Ville Halonen aloitti Jokipoikien takaa-ajon.
Pitkä tovi pyörittiinkin SaPKon päädyssä.
Matias Lainio karkasi läpiajoon, mutta toisessa erässä maalille vaihdettu Joonas Harald nappasi tämän.
Tuukka Rajamäki toi vierailijat maalin päähän.
Joona Monto katkaisi kumminkin Jokipoikien takaa-ajolta siivet.
Fyysisyys jatkui läpi pelin.
Kiekkoa jahdattiin tasaisesti molemmissa päädyissä.
Toni Henttonen oli tehdä maalin, mutta veto aavistuksen yli.
Joel Olkkonen antoi Jokipojille vielä mahdollisuuden nousta.
Karolus Kaarlehto nollasi Joonas Larinmaan upealla torjunnalla.
Ilme oli huolestunut.
Jouni Varis kaivoi fläppitaulun esiin...
...mutta SaPKo selvisi ottelusta voittajana kapteenin johdolla.

Videot