« Takaisin

SaPKo 90: Hannu Ihalan tarinaa SaPKosta

16.1.2019
Kategoria: SaPKo 90

Seuraavassa tarinaa omasta urastani SaPKossa ja vähän muustakin.

Olen syntynyt 1957 Raumalla ja pelannut junioriaikani Rauman Lukossa.

B-nuorissa voitimme Suomen mestaruuden. Pelasin myös poikien nuorten maajoukkueessa.

Ensimmäisen liigaotteluni pelasin 17-vuotiaana Lukossa. Kolmen Lukossa vietetyn kauden jälkeen tulin Savonlinnaan, kun Lukon entinen valmentaja Kai Rosvall houkutteli minut Itukka-turnauksen yhteydessä seuraavaksi kaudeksi SaPKoon.

Kausi oli 1978-1979 ja SaPKo tavoitteli tuolloin tosissaan pääsyä Liigaan. Pelaajista muistan erityisesti Ari Tammisen, Erkki Huttusen, Jari Hämäläisen, Ahti Ruohoahon, Ilmo Muhosen ja Paavo Tirkkosen.

Omalta osaltani kausi ei mennyt erityisen hyvin ja päätin lopettaa urani siihen. Samaan aikaan pääsin opiskelemaan Raumalle, joten jääkiekko jäi tai ainakin luulin niin. Hankin lastentarhanopettajan tutkinnon ja valmistuin 1981. Tätä työtä tein Savonlinnassa 36 vuotta, pääasiassa Hakan päiväkodissa.

Yllättäen minuun oltiin yhteydessä kesällä -81  Jyväskylän Jyp Ht:stä ja SaPKosta. Jypiä valmensi tuolloin hyvä lapsuuden ystäväni muuan Erkka Westerlund. Ja niin siinä sitten kävi, että kuukauden koeleirin jälkeen tein sopimuksen SaPKon kanssa.

Sopimus syntyi Sankar-puvun tiloissa Jorma Kajannon kanssa. Hyvä ystäväni Ari Timosaari oli tullut Kärpistä SaPKoon ja olimme peräkkäin neuvotteluissa. Etukäteen olimme Arin kanssa sopineet, että pyydetään liituraitapuvut sopimuksen lisäksi, jos pelit kulkevat hyvin. Kun ensimmäinen kierros sarjasta oli mennyt hienosti- sarja sijoitus taisi olla kakkonen, heti HPK:n jälkeen. Marssimme Arin kanssa aamureenien jälkeen Kajannon pakeille ja kysyimme niistä puvuista. ”Jori” vei meidät alakertaan sovittamaan pukuja ja liituraidat lähtivät minun ja Arin matkaan.

Samalta kaudelta muistuu mieleen myös toinen hauska tapahtuma. Olimme Hämeenlinnassa pelireissulla ja Paavo Tirkkonen oli paikallisen sikakatsomon suursuosikki. Paavo saattoi kesken ottelun keskustella yleisön kanssa. Mutta tällä kertaa Paavo ei ollut lainkaan mukana. Muistaakseni sormivamman takia. Alkuverryttelyn keskellä sikakatsomon kaveri kysyi meiltä: ”missä Paavo on?” Ja kun kuuli, ettei Paavo ole ollenkaan mukana, hän tuumasi ”jumankaut, rahat takasi”. Yleisökeskiarvo tuolla kaudella oli yli 2000/ottelu.

Pelasin neljä kautta SaPKossa. Alkoi tulla vammoja, polvi ei kestänyt ja taas oli lopettamisen aika.

Muutaman sapattivuoden jälkeen Kari Kivilompolo tuli SaPKon valmentajaksi ja pyysi minua apuvalmentajaksi ja joukkueenjohtajaksi. Aika oli 80-luvun loppua. Harmillinen kausi, koska joukkue oli tuolloin todella hyvä ja potentiaalinen, mutta massiiviset loukkaantumiset sotkivat menestysmahdollisuuksia. Pelaajia tuolla kaudella olivat mm. Steve MacDonald, Randy Maxwell, Jari Korpisalo, Pasi Varhevaara ja Härkösen Tini (sarjan kovin lämäri).

Seuraavana kautena minut valittiin SaPKon päävalmentajaksi. Kausi oli minulle ja varmaan koko joukkueelle hyvin raskas ja putosimme sarjaporrasta alemmas 2. divisioonaan. Tuolla kaudella sattui värikkäitä asioita. Yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Jokerit pelasi tuolloin samaa sarjaa. Selänteet yms. saapuivat Talvisaloon ja oletus oli, että turpaan tulee. Ari-Pekka Selin oli tuolloin joukkueemme kapteeni ja halusi vähän herätellä joukkuetta ja kotiyleisöä. Ari- Pekka kysyi minulta, että käykö sellainen pikku nujakka, heti kun kiekko tippuu jäähän. Kävihän se ja siitä innostuivat sekä pelaajat, että paikalle saapunut yleisö. Turpaan tuli, mutta vielä puolessa välissä peliä tilanne oli 1-1.

Sain potkut muutama viikko ennen kauden päätöstä ja taas oli aika jättää jääkiekko.

Muutaman vuoden kuluttua Laipa- ilmiö alkoi nostamaan päätään. Laipa oli noussut samaan sarjaan SaPKon kanssa ja Putkosen Kale ja Erosen Anssi pyysivät minua Laipan valmentajaksi. Erittäin värikästä aikaa: Paikalliskamppailuissa halli oli aivan täysi ja tuntui, että kaupunki oli jakautunut kahtia. Kaksi valmennus kautta riittivät minulle, koska minulla oli myös päivätyö ja kolme poikaa kotona hoidettavana. Elimme 90-luvun alkua. Taas jäi jääkiekko, mutta melkein heti alkoi ikämieskiekko Linnan Woudeissa. Olin siellä melkein 20-vuotta ja niistä puheenjohtajana 10-vuotta.

Tällä hetkellä vanhat vammat ovat äityneet niin pahoiksi, että jääkiekon pelaaminen ei ole mahdollista.

Wouti-aikana vastasin kaupungin nappulakiekko toiminnasta yhden vuoden ajan. Ja kolmena vuotena kaupunginosa joukkueen valmentajana. Lähinnä omien poikien jääkiekkoharrastuksien myötä, olen lisäksi valmentanut jossain vaiheessa kaikki muita SaPKon juniori-ikäluokkia, paitsi A-junioreita.

Olen lopettanut jääkiekon monta kertaa, mutta aina se tupsahtaa uudestaan kuvioihin. Nyt on mennyt kaksi kautta SaPKon VIP-tiloissa ottelu isäntänä ja Väreen Pepin kanssa on sovittu myös ensikaudesta.

Jääkiekko on kuitenkin ollut minulle vain hieno harrastus. Tärkeintä ovat olleet yhteiset kokemukset ja elinikäiset ystävyydet. Nyky SaPKolle täytyy nostaa hattua, sillä homma pelaa näissä oloissa varmaan maksimaalisen hyvin. Mielestäni se johtuu oikeista ihmisistä oikeilla paikoilla ja halusta saada SaPKo menestymään.

Hannu Ihala