« Takaisin

SaPKo 90: Vehun muistelut (Iiro Vehmanen)

12.12.2018
Kategoria: SaPKo 90

Kun me tavattiin, oli helppoo, meni päiviä katsomat kelloo, mitään vastaava kokenu ennen, oltiin ku luotuja toisillemme.

Näin Elastinen aloittaa hittibiisinsä Ovet paukkuu. Jotenkin tuo lause kuvaa täydellisesti suhdetta Savonlinnan ja itseni välillä. Saavuin Savonlinnaan ja SaPKoon kaudeksi 2010-2011. Olin täynnä virtaa ja tervettä uhoa. Palkkaa saatiin juuri sen verran että pärjättiin, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä, koska nyt pääsin elämään sitä elämää, mistä koko lapsuuteni olin unelmoinut. Tuosta kaudesta alkoi ”ammattilaisurani” ja olen ollut niin onnekas, että se jatkuu edelleen. Toivottavasti vielä vuosia.

Koen, että Savonlinnassa ja SaPKossa oli tilausta kaltaiselleni Porilaiselle hullulle. Rakastuin ihmisten ystävällisyyteen ja lupsakkuuteen, mutta samalla koin että oma välillä ehkä jopa värikäs tapani pelata kiekkoa ja ylipäätään elää elämää sopi täydellisesti SaPKoon ja Savonlinnaan.

Olin hyvin onnekas, muunmuassa siksi, että kahdella ensimmäisellä kaudella valmentajanamme toimi muuan Pekka Tirkkonen. Mulla on vuosien varrella ollut monia valmentajia, mutta olen aina sanonut kaikille, että jokaisen pelaajan pitäisi päästä kokemaan pelaaminen Pekan alaisuudessa. En itse ikinä unohda, kun Pekka pyysi minut juttutuokiolle ennen playoff-sarjaa Jokipoikia vastaan. ”Vehu, sekoita se niiden paketti, mä luotan suhun”. No minähän sekoitin. Tein kaikki temput, mitä hyvän ja välillä huononkin maun rajoilla oli tehtävissä. Noh, lopulta sekään ei riittänyt, kun Jokipojat marssi aina finaaliin asti. Mutta tuo Peksin lause on jäänyt jotenkin pysyvästi mieleeni. Se oli mielestäni valmentamista parhaillaan. Rohkaisit pelaajaa käyttämään vahvuuksiaan ja lopuksi vielä ilmoitit, että luotat häneen.

Molemmat Peksin kaudet olivat tavallaan hienoja, kun runkosarjassa olimme sijoilla 4 ja 5. Molemmilla kerroilla kuitenkin jouduttiin nielemään pleijareissa karvas kalkki, kun ensin D-team ja toiseksi jo mainittu Jokipojat lähettivät meidät kesälomalle.

Näiden kahden kauden jälkeen siirryin pikavisiitille Turkuun ja Tamin hoiviin. Noh, se reissu ei kauhean häävisti mennyt ja edessä oli pikainen paluu pässipaitaan. Tuollakin kaudella joukkueemme oli mielestäni hyvä, mutta joku juttu ei vain natsannut. Valmentaja Saku Martikaisesta minulla jäi pelkkää positiivista sanottavaa, mutta jotenkin jäi harmittamaan, ettemme me pelaajat pystyneet tuolla kaudella tuon parempaan suoritukseen. Todellinen kurimuskin oli lähellä, kun karsinnat vältettiin vasta kauden viimeisessä pelissä Vantaalla. Tämän seuraavan asian olen aina halunnut muistuttaa kaikille. Kaksi ensimmäistä kauttani SaPKossa joukkueen maalinsuulla torjui nykyinen mahtava ystäväni Juuso Oinonen. Tuolle seuraavalle kaudelle Juuso oli kuitenkin halunnut panostaa opiskeluihinsa. Kuitenkin loppukaudella ajauduimme tilanteeseen, ettei meillä ollut kuin yksi maalivahti. Noh Juuso palasi. Ei hän ollut treenannut kunnolla ja pelannutkin 2-divisioonan värikkäitä pelejä. Mutta tuo viimeinen peli Vantaalla oli Juuson näytös. Oltiin aivan kusessa koko peli, mutta Juuso seisoi päällään. Lopulta voitimme ottelun 0-2 ja selvisimme kuiville, omasta mielestäni pitkälti Juuson ansiosta. Totta kai mestaruudet ja menestys muistetaan, mutta jos sinne karsintoihin oltaisiin jouduttu, olisi pelattu ihmisten työpaikoista ja seuran tulevaisuudesta.

Sitten saapui itselleni toistaiseksi viimeiseksi jäänyt kausi SaPKossa. Valmentajaksi oli hankittu Janne ”Jasi” Sinkkonen. Olin aivan hemmetin innoissani ja halusin ehdottomasti jatkaa Jasin alaisuudessa. Noh, lopulta tuo kausi oli ehdottomasti tähänastisen urani vaikein. Tein ennätyspisteeni, mutta tehotilastossa oli enemmän pakkasta, kuin Siperiassa talvella. Muistan vielä, kun ensimmäinen maali kilahti omiin 9 sekunnin pelin jälkeen Mikkelissä. Sitä lumipalloa ei sitten pysäytetty. Olen pitkään miettinyt, mikä siinä kaudessa meni pieleen? Niin itsellä kuin joukkueella. Kyllä mä siihen mielestäni olen vastauksenkin löytänyt.

SaPKo on mielestäni itsenäinen joukkue ja tuo kausi sen varsinkin osoitti. Jatkuva lainaruljanssi sekoitti mielestäni koko touhun. Jos pelipäivän aamuharjoituksiin saapui välillä 4 uutta ukkoa ja seuraavan peliin taas uudet ukot, ei toiminta voinut millään tasolla olla kovin yhtenäistä. Itse tein sen virheen, että taistelin asiaa vastaan koko kauden, enkä missään kohtaa päässyt asian kanssa sinuiksi. Tavallaan koen, että jouduin hieman sijaiskärsijän rooliin, mutta olen ollut iloinen huomatessani, että tuo farmijoukkueena oleminen jäi yhden kauden kokeiluksi. Lopulta näin jälkikäteen on helppo sanoa, että omalta kohdaltani oli hyvä, että eteen osui yksi kausi, missä kaikki tuntui menevän päin mäntyä. Kasvoin tuon kauden aikana niin pelaajana kuin ihmisenäkin aivan valtavasti.

Lopulta siis vietin Savonlinnassa kaudet 2010-2014. Oli mahtavaa päästä pelaamaan ja toimimaan sellaisten ihmisten kuin: Kalle Konstin, Matti Hanan, Mikko Nuutisen, Anssi Virkin, Pekka Niemimaan, Teemu Suhosen, Jamppo Puustisen ja Arja Kiurun kanssa. Noh, listaan voisi kirjoittaa ainakin sata nimeä, joten pahoittelut niille joiden nimeä ei mainittu.

Erityismaininnan kuitenkin ansaitsee yksi henkilö, nimittäin Pekka Linden. Ilman hänen pyyteetöntä työtään vuodesta toiseen uskoisin, että koko seuran tulevaisuus olisi ollut uhattuna. Kaiken kaikkiaan MAHTAVA JÄTKÄ! Ai niin Linkku, se sovittu puolimaraton on vielä juoksematta.

No pakko tämäkin tähän loppuun on vielä kirjoittaa kevennykseksi. Savonlinnan legendaarisessa yössäkin vierailtiin jokunen kerta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei noilta reissuilta puuttunut. Mainitaan nyt, vaikka yksi mieleenpainuvimmista. Oltiin joku lauantai-ilta kaadettu paikallisvastustaja Jukurit kotona ja täytyihän sitä päästä juhlistamaan. Ilmoitin kämppisteni Oinosen ja Joonas Toivasen kanssa, että koko joukkue oli tervetullut kommuuniimme, jossa vietettiin avoimien ovien iltaa. Kirjaimellisesti. Otin koko ulko-oven saranoiltaan irti ja piilotin sen sänkyni alle. Koko ilta ja osa yöstäkin sitten vietettiin ilman ovea. Lopuksi sitten saatiin mahtava idea! Teemu Suhosella oli YÖ-yhtyeen DVD heidän live-vedosta RMJ:stä. Noh, päätimme tietenkin, että me osallistumme keikkaan. Keikka lyötiin päälle ja äänet niin täysille kuin vain masiinoista lähti! Tähän lisäksi sellainen +-15 henkeä laulamaan täydellä kurkulla Ihmisen poikaa, niin tunnelma oli taattu! Noh, kaikkien mielestä keikan anti ei ollut ihan yhtä mairittelevaa! Lopulta paikallinen virkavalta tuli päättämään keikkamme hieman etuajassa. Noh, onneksi kaupungin värivalojen karaokessa pystyi jatkamaan!

PALJON ONNEA JA KAIKKEA HYVÄÄ JATKOON SAPKO!

Best regards: Vehu60

Kuvien lähde: Itä-Savo

Osa SaPKon joukkueesta 2011-2012 mm. Juuso Oinonen ja kapelimestari itse keskellä seisomassa viides vasemmalta

Poikakalenterin kansi 2011