« Takaisin

SaPKo 90: Kalle Konstin SaPKo

15.11.2018
Kategoria: SaPKo 90

Minun SaPKo

Olen ollut SaPKolainen vuodesta 1986, ensin junioripelaajana vuoteen 2000 ja siitä eteenpäin edustusjoukkueessa yhteensä 9 vuotta pelaajana ja sen jälkeen talkoohommissa klubi-isäntänä pari vuotta ja nyttemmin kommentaattorin hommissa netti-tv lähetyksiin säännöllisen epäsäännöllisesti pari vuotta.

Ura alkoi SaPKon E-junioreissa velipojan kanssa yhtä aikaa, pelasin myös jalkapalloa n. 13 vuotiaaksi asti, mutta reenien lisääntyessä jääkiekko vei voiton lajivalinnassa. Pelipaikaksi valikoitui silloin puolustajan tontti. Yksi parhaimpia junioriajan muistoja liittyy c-juniori ikään. Ikäluokka oli kaventunut syystä tai toisesta 10 pelaajaan ja maalivahtiin. Pelasimme kuitenkin kauden hienosti läpi ja kausi huipentui Sm-karsintasarjaan, jossa vastassa oli mm. HIFK neljällä ketjulla…tuosta ikäluokasta neljä pelasi aikuisikään asti. Komeimman uran pelasi Bruunin Antti, jolle kertyi Liigassa ja Elitserienissä jotain 600 peliä.

Puolustajan tontilta pääsin myös ensimmäiseen aluejoukkueeseen ja Pohjola-leirille vuonna 1993.

B-junioreihin siirryttäessä, muistaakseni Kemppisen Jyri valmensi vuotta vanhempaa -78 ikäluokkaa ja jostain syystä kokeilin vanhemmassa ikäluokassa hyökkääjän pelipaikkaa, joka nopeasti osoittautui sopivammaksi minulle ja mahdollisti pelipaikan melko pian A-junioreissa, silloin vanhin A-ikäluokka oli 75-syntyneet ja se oli hienoa aikaa, kun punaisen ”junnu” kypärän sai vaihtaa valkoiseen kypärään, joilla A-ikäiset jo pelasivat. A-juniori kaudet huipentuivat nekin Sm-karsintapeleihin, silloin HPK:ta vastaan, HPK:n riveissä pelasi mm. hienon NHL uran tehnyt Antti Miettinen ja minulla sentterin roolia hoiteli samassa ketjussa muuan ”häkkipää”  Jarkko Immonen Rantasalmelta. Immosesta on jäänyt mieleen, kun kakkosvalmentaja Antti Immonen (tuolloin päävalmentajana toimi Pasi Räsänen) ilmoitti minulle ja laitahyökkääjä parilleni Kimmo Kososelle, että illalla tulle hiljainen junnu Rantasalmelta kokeilemaan mahtuisiko tänne pelaamaan (oli toki 3 vuotta nuorempi), otettiin poika vastaan ja ensimmäisessä pelissä Jake teki 1+3, sanottiin valmentajalle, että taitaa olla aika hyvä poika ja että tuostahan saattaa vielä tulla kiekkoilija.

Edustuskiekko

Edustusjoukkue oli aina minulle täynnä esikuvia, silloin -80 luvun lopulla ja -90 luvun alussa oli usein ulkomaalaisvahvistuksia, joita seurattiin kovasti ja roikuttiin pelien jälkeen plekseillä ja käytävillä ruinaten mailoja. Hienoimpia hetkiä sieltä on varmaan paikalliskamppailut SaPKon ja Laipan välillä, kun halli oli täynnä ja kaupunki oli jakautunut kannattajien kesken kahtia…hieno viha/rakkaus tarina kesti hetken aikaa, nykyisin on hauskaa, kun samassa harrastekiekkoporukassa pelaa konkareita noilta ajoilta molemmista joukkueista. On mukava kuunnella tarinoita noilta ajoilta, kun kiekko hullaannutti koko kaupungin ja pelaajien siirtyminen paikallisvastustajaan oli tunteita herättävää.

Juuri kun kolkuttelin itse edustusjoukkueen ovea pelaajana, pelattiin myös ikimuistoinen putoamiskarsintasarja Jukureita vastaan, jonka SaPKo sitten hävisi katkerasti ja putosi Suomi-sarjaan. Sieltä alkoi minunkin urani edustuksessa vuonna 2000.

Silloin meillä oli vielä paljon oman kylän kasvatteja joukkueessa ja silloin sainkin kunnian pelata kokeneiden konkareiden Litmasen Tuomon ja Tiilikaisen Jamon kanssa samassa ketjussa, siitä tuli paljon oppia ja oli helppo tulla aikuisten peleihin mukaan, kun oli kaksi huippuhyökkääjää opastamassa. Kolme vuotta pelattuani Suomi-sarjaa, tarjoutui mahdollisuus lähteä ulkomaille kokeilemaan ja niin vei tie kolmeksi vuodeksi ulkomaille, ensin Lontooseen, sitten Ranskaan Dijoniin ja sieltä Saksaan Bayreuthiin ja Berliiniin.

SaPKo nousi mestikseen kaudeksi 2006-2007 ja silloin oli aika palata kotiin.

Alku oli nousun jälkeen pari vuotta aika hankalaa. Savonlinnalaiset vanhemmat pelaajat rupesivat lopettelemaan ja uusia ei juurikaan noussut pelaavaan kokoonpanoon ja sama trendi on jatkunut aika pitkään. Kaudet oli aika raskaita, kun piti käydä töissä päivisin ja sitten illalla reenattiin ja viikonloput reissattiin peleissä. Muutos tapahtui siinä kohtaa, kun Pekka Tirkkonen tuli SaPKon valmentajaksi, Tirkkosella ei ollut aiempaa kokemusta valmentajana, mutta valtava kokemus pelaajana näkyi. Tirkkonen oli ensimmäinen minun kohdalle sattunut ns. uuden ajan valmentaja, joka kuunteli pelaajia, keskusteli paljon ja loi loistavan ilmapiirin joukkueeseen. Yhden käden sormissa on ne kerrat kun Tirkkosen piti ääntään korottaa, loistava valmentaja, joka loi pohjaa nyky SaPkolle ja sen toiminta malleille. Peksi osasi vaatia mutta perustellusti ja rauhallisesti. Muistona jäänyt mieleen kesä 2009, kun ilmoitin Peksille, että perjantaina pitäisi lähteä päivällä reissuun, enkä pääse illan veto harjoituksiin joukkueen kanssa, Peksi ilmoitti että käy, mutta mennään vetämään vedot perjantai aamuna klo 8.00.

Siinä sitten mentiin kahdestaan pururadalle. 10*500m vetoja ja Peksi kellotti aikaa itikoiden syötävänä…sain vapaata, mutta ei jääny reenit väliin. Arvostan todella korkealle Tirkkosta valmentajana ja ihmisenä, enkä ihmettele yhtään, miksi on tällä hetkellä yksi suomen parhaita valmentajia.

Tuo kesäharjoittelu kantoi sitten hedelmää ja seuraava kausi olikin henkilökohtaisesti urani paras. Ketjukavereina ensin Eskelisen Ville ja Oskar Essen, jotka sitten loukkaantuivat syyspuolella, mutta paikkaajat löytyi, kun lahjakas Jesper Piitulainen teki läpimurron ja sentterinä hääri Jan-Mikael Järvinen. Tulosta tuli, mutta joukkueena ei vielä sillä kaudella pärjätty. Seuraavat kaksi kautta olivat sitten parempaa, oltiin runkosarjan 5. ja 4., kun mukana oli vielä KooKoo, Jukurit ja Sport, niin pikkubudjetilla operoivalle SaPKolle, ne oli hyviä suorituksia. Ikävä kyllä pleijareissa ei vielä menestystä tullut. Suurimpana pettymyksenä ehkä kausi 2010-2011, kun rosterissa oli mm. Ville Eskelinen, Jesper Piitulainen, Toni Hyvärinen, Mikko Nuutinen, Tero Koponen… Silloin tappio ensimmäisellä kierroksella kirveli koviten, kun mahdollisuus oli mennä todella pitkälle. Oli myös hienoa pelata pitkästä aikaa Savonlinnalaisketjulla Koposen ja Piitulaisen kanssa. Se lienee viimeisin SaPKon omista kasvateista kyhätty ketju edustusjoukkuessa.

Aktiivi ura päättyi 2012 keväällä ja oli aika siirtyä oikeisiin töihin, nykyisin kiekkoelämää vietän Eeli pojan valmennushommissa ja harrastekiekkopuoli tarjoaa huikeassa porukassa henkireiän arjen keskellä, kun pääsee makustelemaan pukukoppielämää ja hikoilemaan rakastamansa lajin parissa.

Nykyiselle SaPKo johdolle iso hatun nosto, Pekka Linden toi tähän kaupunkiin SaPKon taustoille ryhtiä ja asioiden hoitamisen mallia, Väreen Pepi ja Karppasen Pete sekä muut toimijat organisaatiossa ovat nostaneet SaPkon Mestiksen laadukkaimmaksi jääkiekko-organisaatioksi ja halutuksi paikaksi tulla kehittymään ja ottamaan seuraavia askeleita uralle ja eteenpäin. Toivon, että jatkossa SaPKo myös sellaisena organisaationa kehittyy ja tulee tunnetuksi.

Kiitokset kaikille mahtaville pelikavereille, valmentajille, huoltajille ja muille, joiden kanssa oli ilo kulkea matka pikkujunnusta edustukseen ja siellä monta hienoa kiekkovuotta sai viettää ja pelata. SaPKo on aina ollut minulle joukkue nro 1 ja urallakin tuli tehtyä valintoja, joissa pässisydän painoi enemmän kuin muut syyt ja siitä olen aina ylpeä. Jatkossakin kannan pässilogoa ylpeydellä paidassa ja rinnassa sykkii todella iso pässisydän!

Kalle Konsti